*

Sanna Lehtinen

Myös helsinkiläisillä on oikeus lähiluontoon!

  • Myös helsinkiläisillä on oikeus lähiluontoon!

Tätä kirjoittaessa aukeaa aava meri eteeni. Puun juuret polveilevat ympärilläni maasta ja vieressäni on kallio, missä jääkauden jättämät uurteet näyttävät jään etenemisen suunnan. Pari joutsenta ui jääreunan tuntumassa. Aurinko paistaa, lumipeite on ohentunut viikossa reilusti, maa on paikoitellen jo pehmeää ja lintujen viserrys alkaa voimistua päivä päivältä,

Mistä tiedän? Koska käyn täällä joka päivä.

Jokainen aamu alkaa lenkillä kotisaareni rannoilla. Tällä rannalla olen itkenyt, iloinnut, haaveillut ja halunnut unohtaa. Uinut, opettanut lastani uimaan ja onkimaan, kokeillut kajakilla melomista, lähtenyt veneretkille läheisille saarille, kuullut vedenalaisista puutarhoista, merihylkeistä ja saarilla asuvien ihmisten elämäntarinoista.

Kaupungin kiire tuntuu kaukaiselta, vaikka keskustaan on vain kolme kilometriä ja asuinalueeni on tiheästi rakennettua. Mielestäni tulee ja on välttämätöntä rakentaa lisää asuntoja ja korkeampia taloja. Mutta meidän tulee rakentaa kaupunkiamme niin, että pidämme huolta siitä, että puistot ja virkistysalueet säilyvät. Keskuspuiston säilyttämisen puolesta on taisteltava! 

Monissa Euroopan maissa puistot ja rannat ovat yksityisiä, eivätkä vapaasti kaikkien käytössä. Meidän pidettävä huolta ja kiinni julkisista ja avoimista puistoistamme ja virkistysalueistamme. Esimerkiksi Kaisaniemen puisto on odottanut kohennusta jo pitkään ja alueen asukkaat taistelleet asian puolesta vuosia. Kaupungin päättäjien tulisi ottaa vuoropuhelu vihdoin tosissaan.

Jokainen helsinkiläinen tarvitsee ja ansaitsee turvallisen ja viihtyisän elinympäristön. Luonnon terveysvaikutukset ovat tunnettuja. Helsingin Keskusta ajaa kaupunkirakennetta, joka palvelee kuntalaisten hyvinvointia ja edistää terveyttä. Haluamme pitää huolta siitä, että kaikilla on mahdollisuus lähiluontoon kohtuullisen etäisyyden päässä. Kun Helsingin asukasmäärä kasvaa, korostuu viheralueiden merkitys ja käyttö tulevaisuudessa vielä entisestään!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Helsinkiläisten lähiluonnon puolustaminen kuulostaa siltä osin kornilta, että Helsingistä pääsee polkupyörällä puolessa tunnissa "maaseudulle" ajoi sitten mihin maasuuntaan tahansa.

Kaupungin pitää olla kaupunki. Sen pitää näyttää ja tuntua kaupungilta. Miten muuten voit edes tietää olevasi kaupungissa.

Asioita tuntematon voi ajaa Suomessa suuren kaupungin läpi tietämättä edes olevansa kaupungissa. Esimerkkeinä epäkaupungeista voitaisiin pitää Vantaata ja Espoota, joista puuttuvat kaupungin ulkoiset tunnusmerkit tyystin.

Ne ovat kokonaisuudessaan blogistin mainitsemaa lähiluontoa, johon on pykätty muutama kerrostalo sinne tänne, mutta eivät ole kaupunkeja sanan varsinaisessa merkityksessä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaupunki

Käyttäjän SannaLehtinen kuva
Sanna Lehtinen

Kyllä. Kaupungin tulee olla kaupunki, mutta myös kaupungissa on puistoalueita ja rantoja, jotka ovat tärkeitä sen asukkaille, kuten meillä Helsingissä. Kukaan ei halua asua betoniviidakossa.

Toimituksen poiminnat